30 joulukuuta, 2017

Elonmerkkejä

Tämä vuoden vaihde on aina kummallista aikaa; sormia alkaa kummasti syyhyttämään puutarhailun pariin. Ehkäpä syynsä on osin siinä että mieli pääsee laukkaamaan vapaana kun ruumis lepää joululomalla suklaan ja innostusta herättävien blogien, kirjojen ja ohjelmien äärellä. Valitettavasti innostusta on parin viimeisen vuoden ajan lannistanut peuran vihulaiset sekä jäniksen ryökäleet jotka syövät kaiken minkä eteensä saavat. Käyvät vuosi vuodelta röyhkeimmiksi eikä meidän lurppanasta oikein ole peuralle vastusta, eikä liiemmin jänöillekään kun ovat nahkuliinin kanssa lähes samaa kokoa.

Topi, lurpukka, nahkuliini

Näin ollen olen nyt ottamassa itseäni niskasta kiinni ja aloittamassa puutarhan aitaamisen nyt napakammalla otteella. Katsotaan kuinka käy. Viekö villi luonto silti voiton puutarhurista...

Viime kesänä olen harmikseni kuvannut aivan liian vähän. Muutamia julkaisukelpoisia kumminkin kansioita plärätessä löysin.






Ja viime keväänä aloitettiin myös tällainen projekti. Talo kaipaa maalausta ja kaikki vanha maali on rapsuteltava ensin alta pois. Ensimmäinen seinä rapsutettu...kolme vielä jäljellä.


Toivon päätään nostavan puutarhailu innostukseni jatkuvan myös ensi vuoden puolella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti