12 heinäkuuta, 2011

Tiistaina



Kasvihuoneen edusta sai pienen kiveyksen. Tiilet pelastin naapurin tontilta kaatopaikkakuormaan joutumiselta. Kasvilavakin pääsi prameammalle paikalle. Nakuttelin sen pari vuotta sitten vanhoista jämälaudoista. Nyt sai valkoisen maalin ylleen. Sinne pääsee varmaankin osa perenna kylvöksistä ensi vuonna. Plantagenin alennusmyynnistä vihdoinkin nappasin mukaan kauan himoitsemani mansikkaruukun. Se on saanutkin täytettä jo kaupan yrttiruukuista.

Kipaisin ystäväni Hortensian kanssa viikonloppuna hieman fiilistelemässä taimikaupoilla. Mopo karkasi käsistä siemenhyllyn kohdalla, kun näin -70% kyltin...mukaan päätyi seitsemää (?!?) eri sorttia tomaatin siemeniä...Meillä toivottavasti syödään paljon tomskuja seuraavan satokauden koittaessa.



Näihin siemenestä kasvattamiini tulikukkiin iski jokin öttiäinen hampaansa ja valitettavasti kukinta jäi onnettomaksi. Pioniunikot puolestaan eivät oikein tykänneet yöllisestä sateesta. Ovat kaunis, mutta harmillisen lyhytaikainen ilo!

4 kommenttia:

  1. Voi kun kiva, että sait vihdoin mansikkaruukun!! Ihanan tunnelmallinen tuo sun kasvihuonenurkkaus <3 Tulikukka on kyllä tosi kaunis, harmi, että joku ötökkäkin sen sitten keksi :(

    VastaaPoista
  2. Ai niin unohdin vielä kommentoida noita tomaatinsiemenostoksiasi..hih..ostitko todella 7 pussia tomaattia, ihanaa, pidetään tomaattitastingit sitten ensi kesänä :)

    VastaaPoista
  3. Tulikukat olisivat olleet todella kauniita. Harmi kyllä kun vaan yksi kukkavana säästyi. No kylvin jo uusia itämään tulevia kesiä ajatellen :).

    On nyt ainakin tomskusiementä! On keltaistapäärynää, pensasta, luumua, terttua ja kirsikkaa... Tastingit on kyllä pidettävä =)!

    VastaaPoista
  4. Kivalta näyttää täällä sivuillas! Kasvihuoneen edusta näyttää oikein kivalta!! =) Ihania kukkia löytyy pihaltasi. Aina jos saa halvalla jotain puutarhaan liittyvää, niin kyllähän niihin täytyy tarttua.=)

    VastaaPoista