14 maaliskuuta, 2009

Kastelujärjestelmä

Tässä minun puutarhani kastelujärjestelmän pääosa. Toisen osan muodostan minä ja kastelukannu. On ilo omistaa oma porakaivo! Täältä on riittänyt vettä niin paljon kuin vain jaksaa kantaa. Eikä tarvitse potea huonoa omaatuntoa kraanaveden loruttelemisesta "turhan takia".

Tulevaisuuden suunnitelmissa olisi kivetä kaivon ympärys mukulakivillä tai muulla vastaavalla. Ahkeran käytön vuoksi ympäristö tallaantuu kesäisin mullokselle. Ja kun lapset vielä ovat innokkaita pumppailijoita vesileikkeineen, on maa usein "lillingillä".

07 maaliskuuta, 2009

Istutus suunnitelmia


Haaveilen täällä kevään istutuksista. Viime vuonna törmäsin jossain lehdessä tai kirjassa kuvaan kukkivasta ruusuorapihlajasta ja sellainen täytyy nyt saada omaankin pihaan. Lisäksi havuja aion istuttaa lisää. Nämä eteläsuomen talvet kun ovat niin vaihtelevia, että jos ei lunta saada, on kiva että ainakin on sitten vihreää silmäniloa ruskean nurmikon sijaan...

04 maaliskuuta, 2009

01 maaliskuuta, 2009

Suojausta auringolta


Nyt olisi viimeistään aika suojata talvivihannat kasvit kevätauringon poltteelta. Tämä rodoseni on joutunut selviämään ilman armahtavia peitteitä, mutta porskuttelee hengissä ja kukkii kauniisti. Ikää tälle kaunokaisella taitaa olla koosta ja olomuodosta pääteltynä siunaantunut jo reilusti. Kaveriksi lähistölle istuttelin toissa syksynä valkoisen vauvelin.

Kukat odottavat jo nupuissaan aukeamista. Kukintaa odotellessa voi haaveilla edellisvuoden kukkakuvien äärellä...